Avoimet Lauteet -tapahtuma houkutteli saunamatkailijoita Vakka-Suomeen − Lisää tällaista!08.09.2025
Ensimmäisen kerran Vakka-Suomessa järjestettu Avoimet Lauteet -tapahtuma houkutteli noin 500 saunojaa läheltä ja kaukaa saunan lauteille syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Ovensa avasi kolmisenkymmentä yleistä ja yksityistä saunaa. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Ukipolis Oy:n Saunakulttuurihanke ja Uudenkaupungin Vanhat Talot ry. Uudenkaupungin, Pyhärannan, Laitilan ja Vehmaan monipuolinen saunatarjonta houkutteli paikalle väkeä myös lähiseutuja kauempaa. Topi Haijanen, Ossi Kiveinen ja Roope Lotta lähtivät Laitilasta testaamaan naapurikaupungin Uudenkaupungin saunoja. Inhamolla sijaitsevan Joenranta-saunan löylyt maistuivat.
− Saunavieraita tuli muun muassa Huittisista, Raisiosta, Salosta, Espoosta ja Hämeenlinnasta. Näyttää siltä, että saunamatkailulle on kysyntää, Saunakulttuurihankkeen projektipäällikkö Tanja Harilainen iloitsee. Tarkoitus on jatkossa järjestää saunatapahtuma vuorovuosina Vanhat talot -tapahtuman kanssa, mutta osallistujien mielestä seuraava tapahtuma pitäisi olla jo ensi vuonna. − Sellaista palautetta ja toiveita saimme, mutta emme vielä ole ottaneet asiaa harkintaan, Harilainen kertoo. Saunojat pääsivät kylpemään hyvin erilaisissa saunoissa ja osassa pääsi löylyjen välissä pulahtamaan mereen tai vilvoittelemaan pihalle.
− Kotisaunat ja rantasaunat kiinnostavat nyt ihmisiä, Harilainen sanoo. Suomalaista saunakulttuuria edistävä projektipäällikkö ilahtui siitä, että saunanomistajat lähtivät tapahtumaan niin ihanasti ja suurella joukolla mukaan. Satavuotiaan puusaunan ovet avasi Laitilan Kiveisten kylässä asuva Anita Urhonen-Kiveinen.
Keskellä syvää maaseutua sijaitseva tunnelmallinen kotisauna keskellä luontoa tarjosi mielenrauhaa ja virkistystä, jota ainakaan isoissa kaupungeissa ei voi kokea. Vain kivenheiton päässä Urhonen-Kiveisen saunasta sijaitsevassa Kauppilan museosaunassa pääsi aistimaan 1700-luvun saunakulttuuria. Savusauna ei ollut lämmin, mutta oppaana toiminut Hille Vuorisen eloisasti Laitilan murteella antama mielenkiintoinen tietopaketti saunan historiasta oli mielenkiintoista kuultavaa innokkaille saunaharrastajille. Lauteita ja vihtaa testasi innokas saunoja, viisivuotias Reino Lindroos.
Hän sai äitinsä Riinan kanssa kuulla, että saunalla on kylpemistarkoituksen lisäksi ollut monenlaista muutakin tehtävää: siellä on synnytty ja pesty kuolleita. − Saunassa on myös kuivattu maltaita ja palvattu lihaa sekä järjestetty pellavatalkoita, hän kertoi. Nykyään saunan sanotaan olevaan tasa-arvoinen paikka, jossa kaikenlaiset ihmiset ikään, sukupuoleen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta kohtaavat toisensa vertaisinaan. Entisaikaan oli toisin. Hille Vuorinen kertoi, että saunassa vallitsi tiukka arvojärjestys, talolliset ja tilattomat, naiset ja miehet eivät olleet säätyläisyhteiskunnassa saunassakaan samanarvoisia.
|
| 05.11.2025 | Maaseudun tyhjät tilat -hanke mahdollistaa uudenlaisen yrittäjien yhteistyön -Kauppahuone Laitila avasi ovensa |
| 16.10.2025 | Neuvontakäynti kannattaa |
| 08.09.2025 | Avoimet Lauteet -tapahtuma houkutteli saunamatkailijoita Vakka-Suomeen − Lisää tällaista! |
| 06.09.2025 | Valtakunnallinen lähiruokapäivän avajaistapahtuma Laitilassa oli jymymenestys − lähes 2000 kävijää |
| 23.06.2025 | Ilmoittaudu näytteilleasettajaksi Lähiruokapäivään 6.9.2025 |
| 17.06.2025 | Hakuaikaa jatkettu |
| 08.06.2025 | Mobiiliyhteyksiä mitataan |
| 06.06.2025 | Palvelu- ja matkailulkusterin työpaikkojen hakuaikaa jatkettu 22.6. asti |
| 28.05.2025 | Yrityskehittäjän paikka auki |
| 14.05.2025 | Työpaikkoja auki |
|
Siirry arkistoon » |







