Kalavoima Ruokakulttuurissa

Silkkainnovaatiot
Suomenlinnassa!
Silaakkainnovaatiot Suomenlinnassa Tapahtuman Pääpuhuja

Kansanedustaja. Itämeriparlamentaarikko. Tietokirjailija.
Pauli Aalto-Setälä (s. 1966) on Saaristomerellä asuva journalisti ja ammattijohtaja, jolla on yli 30 vuoden ura kotimaisten ja kansainvälisten yhtiöiden johdossa. Pauli on työskennellyt toimitusjohtajana kolmessa konsernissa Kotimaa-Yhtiöillä, Allerilla ja Dentsulla sekä päätoimittajana Nelosella, Iltalehdessä ja Kotimaassa. Lisäksi Pauli on ollut toimittaja Turun Sanomissa, MTV:llä sekä Ylen Pyöreässä pöydässä. Keväällä 2023 Aalto-Setälä pyrki ja pääsi eduskuntaan Varsinais-Suomesta kokoomuksen listalta.
Aalto-Setälä on suorittanut EMBA-tutkinnon Aalto-yliopistossa vuonna 2012 ja saanut johtamiskoulutusta Yalen ja Stanfordin yliopistoissa. Hän on opettanut vuosia muutosjohtamista työelämäprofessorina Turun Kauppakorkeakoulussa ja palkittu vuoden puhujana.
Aalto-Setälä on myös Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsen, Saaristoasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja ja Itämeren reunavaltioiden parlamentaarikkojen muodostaman Itämeri-valtuuskunnan jäsen.

TIEDOTE:
Silakkainnovaatiot Suomenlinnassa kesäkuussa

Ukipoliksen Kalavoima ruokakulttuurissa -hanke järjestää tiistaina 3.6.2025 klo 18.00 ainutlaatuisen
Silakkainnovaatiot Suomenlinnassa ensi-illan, jossa nostetaan kotimainen silakka arvoonsa makujen,
puheenvuorojen ja kohtaamisten kautta. Tapahtumapaikkana toimii historiallinen Suomenlinna, joka
tarjoaa arvokkaat puitteet kalakulttuurin juhlahetkelle.
Tapahtuman tavoitteena on herättää kiinnostusta silakkaan, lisätä sen käyttöä ruoanlaitossa ja tuoda esiin
sen monipuoliset mahdollisuudet osana nykyaikaista ruokakulttuuria.
Ohjelmassa on myös "Syötävän hyvää" -realitysarjan uuden jakson ensi-ilta. Tässä jaksossa keskitytään
innovatiivisten silakkareseptien ja myytävien silakkatuotteiden kehittämiseen.
Illan aikana kuullaan puheenvuoro muun muassa yrittäjä Roy Norrolta, joka tunnetaan intohimoisena
kalamiehenä ja erityisesti kotimaisten järvikalojen puolestapuhujana. Ohjelmassa on paneelikeskustelu,
jonka asiantuntijavieraita ovat muun muassa: Master Chef Suomi 2024 voittaja Marita Frimodig,
lähiruokamestari Pasi Kuronen, MSC:n maajohtaja Johanna Vepsä, ja neuvotteleva virkamies Timo
Halonen Maa- ja metsätalousministeriöstä.
Tilaisuuden kulinaristinen kohokohta on korkeatasoinen cocktail-ruokailu, jossa maistellaan useita
ruokalajeja silakasta.
Silakkainnovaatiot Suomen linnassa –ensi-ilta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kohdata, inspiroitua
sekä maistella, vastuullisesti, yhdessä ja ajatuksella.
Varaa paikkasi nyt!: https://kalavoimaruokakulttuurissa.fillout.com/t/s...
Tapahtumaan myydään lippuja.
Kalavoima ruokakulttuurissa rahoittajat ovat:
Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021-2027 ( EMKVR) ja alueen
kalatalousyritykset.
Kalavoima ruokakulttuurissa -hankkeen rahoittajat kattavat 80 % hankkeen kustannuksista. Tämän
tilaisuuden tuotto käytetään osaksi hankkeen 20 %:n omarahoitusosuutta.
Lisätietoja:
Ukipolis Oy
Hankepäällikkö
Granger Simmons puh. 044 773 2202
granger.simmons@ukipolis.fi

TIEDOTE!!!
Syötävän hyvää-tuotekehityskilpailu ammentaa eri ruokakulttuureista ideoita silakan hyödyntämiseen!

Tiedote, Ukipolis Oy 04.10.2024
Syötävän hyvää -tuotekehityskilpailu ammentaa eri ruokakulttuureista ideoita silakan hyödyntämiseen
Suomen ensimmäinen kaksikielinen reality-tyylinen tuotekehityskilpailu Syötävän hyvää tuo yhteen suomalaisia ja Suomessa asuvia eri maiden ruokakulttuurien asiantuntijoita, joiden tehtävänä on kehittää teollisuuden hävikkiraaka-aineista suomalaispöytiin sopivia tuotteita. Tänä vuonna kilpailun päätähti on silakka ja pitkän tähtäimen tavoite vajaasti hyödynnettyjen kalojen käytön lisääminen.
Syötävän hyvää -tuotekehityskilpailu järjestetään Uudessakaupungissa syksyn aikana ja ohjelma julkaistaan keväällä. Syötävän hyvää on osa elinkeinokalatalouden kehittäjä Lännen Kalaleaderin ja Ukipolis Oy:n Kalavoima ruokakulttuurissa -hanketta, joka kannustaa suomalaisia syömään nykyistä enemmän vajaasti hyödynnettyjä kaloja, kuten silakkaa.
Kilpailun juontavat Ukipolis Oy:n projektipäällikkö ja elintarvikealan monitoimimies Granger Simmons ja Voice of Finlandissakin esiintynyt Oliver Briny. Kilpailuun osallistuvien joukkueet koostuvat eri puolilta maailmaa kotoisin olevista ruoka-asiantuntijoista. Joukkueiden tehtävänä on kehittää silakasta uudenlaisia tuotteita, joihin ammennetaan inspiraatiota maailman eri ruokakulttuureista. Voittajatuote pääsee jatkokehitykseen, jonka tavoite on tuoda markkinavalmis tuote myyntiin ympäri Suomea ja siten lisätä vajaasti hyödynnettyjen kalojen käyttöä pysyvästi.
– Syötävän hyvää ammentaa monikulttuurisuudesta uutta näkökulmaa suomalaisiin raaka-aineisiin. Eri maiden ja kulttuurien asiantuntijat ovat jo näyttäneet pystyvänsä ideoimaan tehokkaita tapoja hyödyntää niin sanottuja vajaasti hyödynnettyjä kaloja ja luoneet niistä menestyksekkäitä ruokatuotteita, kertoo Simmons.
– Kilpailijoiden näkemys, asiantuntemus, makumaailmat ja ymmärrys suomalaisesta kulttuurista auttavat kehittämään uusia ja innovatiivisia tuotteita Suomen markkinoille. Se puolestaan lisää vajaasti hyödynnettyjen kalojen kulutusta ja kannustaa jatkossakin uusien tuotteiden kehittämiseen näistä kaloista.
Kilpailun voittajan ratkaisevat tuomariston ja kuluttajapaneelin äänet. Joukkueiden mentorina toimii vuoden 2024 Masterchef Suomi -voittaja Marita Frimodig.
Ensimmäinen Syötävän hyvää -tuotekehityskilpailu toteutettiin syksyllä 2023. Silloin kilpailijat kehittivät uusia teollisia tuotteita porkkanasta vähentäen niiden teollista hävikkiä. Voittajatuotteeksi valittiin porkkanatikut ja hummus.
Silakan syömisestä seuraa paljon hyvää
Vaikka Syötävän hyvää -kilpailussa keittiössä operoidaan rennolla otteella, on pöydällä isossa kuvassa merkittäviä kysymyksiä: lisäämällä silakan kulutusta ihmisravintona voidaan hävikin vähentämisen lisäksi muun muassa pienentää ruoan ilmastovaikutuksia, parantaa Itämeren hyvinvointia, lisätä suomalaisen ruoantuotannon omavaraisuutta ja tukea paikallisia kalastajia.
Huolimatta Itämeren runsaasta silakkakannasta suomalaiset kuluttavat silakkaa vain noin 430 grammaa henkeä kohden vuodessa. Samaan aikaan 80 prosenttia ihmisravinnoksi käytetystä kalasta on tuontikalaa ja 80 prosenttia kotimaisesta silakkasaaliista menee rehuteollisuuden käyttöön sen sijaan, että sitä hyödynnettäisiin ihmisravintona. Tämä alihyödyntäminen ei ainoastaan merkitse menetettyä ravitsemuksellista mahdollisuutta, vaan myös lisää tarpeetonta ruokahävikkiä.
Syötävän hyvää on osa elinkeinokalatalouden kehittäjä Lännen Kalaleaderin ja Ukipolis Oy:n Kalavoima ruokakulttuurissa -hanketta, joka kannustaa suomalaisia syömään nykyistä enemmän vajaasti hyödynnettyjä kaloja, kuten silakkaa. Hanke rakentaa vahvaa yhteistyötä kalastajien, kalatuotekehittäjien, teollisten valmistajien, kuluttajien ja ruokakauppojen välille.
Hanke on linjassa Suomen hallituksen vuonna 2021 käynnistämän Ilmastoystävällinen ruoka -ohjelman tavoitteiden kanssa, joka pyrkii lisäämään kalan keskikulutusta 2,5 annokseen viikossa per henkilö ja viisinkertaistamaan silakan ihmisravinnoksi käytön vuoteen 2035 mennessä. Suuntaamalla alihyödynnettyjä kalalajeja, kuten silakkaa, ihmisravinnoksi voidaan vähentää riippuvuutta tuontikalasta ja pienentää kuljetuksiin liittyvää hiilijalanjälkeä. Tämä muutos edistää kestävää kalastusta, mikä tukee Itämeren ekosysteemin terveyttä, ja vähentää ruokahävikkiä hyödyntämällä pyydetyt kalat mahdollisimman pitkälti ihmisravinnoksi. Silakan kulutuksen lisääminen lieventää myös ylikalastettujen lajien pyyntipainetta, parantaa veden laatua ylläpitämällä tasapainoisia kalakantoja ja tukee paikallista kalastuselinkeinoa varmistaen taloudellisen elinvoimaisuuden ja vastuullisen resurssienhallinnan.
Katso Syötävän hyvää -tuotekehityskilpailu 2023
Lisätiedot
Projektipäällikkö Granger Simmons
Kalavoima ruokakulttuurissa -hanke, Ukipolis Oy
granger.simmons@ukipolis.fi
p. 044 773 2202


Hankkeessa edistetään Itämeren kalan ja merestä saatavan ravinnon kulutuksen lisääminen ja uusien tuotteiden kehittäminen vajaasti hyödynnetyistä kaloista, esim. silakasta.
Projektipäällikkö Granger Simmons,
granger.simmons@ukipolis.fi, puh. 044 773 2202
Toteutusaika: 17.6.2024 - 31.12.2025
Rahoitus: Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021-2027