Aluekehitys

KOKO Vakka-Suomessa

Hanke on päättynyt


Suomessa toteutetaan vuosina 2010-2013 valtakunnallista Koheesio- ja kilpailukykyohjelmaa, jonka avulla pyritään saamaan kaikki maan 52 yhteistoiminta-aluetta. Lisätietoja valtakunnallisesta ohjelmasta löytyy sivulta www.tem.fi/koko.

Vakka-Suomen KOKOa toteutetaan Uudenkaupungin, Laitilan, Vehmaan, Pyhärannan, Taivassalon ja Kustavin kunnissa.

Ohjelman painopisteet määrittyvät seuraavien teemavuosien mukaisesti

2010 Kulkuneuvo- ja metalliteollisuus sekä meriklusteri

2011 Ympäristöystävälliset energiaratkaisut ja energiateknologiaan liittyvät koneet ja laitteet

2012 Elintarvikeala, maatila- ja kalatalous

2013 Hyvinvointiala

Vakka-Suomen ohjelma vuosille 2010-2013

Varsinais-Suomen liitto myönsi kansallisesta maakunnan kehittämisrahasta Ukipolis Oy:lle vuoden 2010 toimenpiteitä varten 52 000 € tukea 104 000 €:n kokonaiskustannuksiin. Vuoden 2010 teeman osalta tavoitteena on toimintamallin luominen meriklusterin ja kulkuneuvo- sekä metalliteollisuuden kehittämiseen ja mallin käytön vakiinnuttaminen. Lisäksi on tarkoitus selvittää edellytykset, joiden varassa seutukunta säilyy itsenäisenä elinkeinopoliittisena toimijana.

Vastuu vuoden 2010 tavoitteiden toteutumisesta oli ohjelmajohtaja Eeva Rintamalla. Vuoden 2010 teeman kehittämistoimenpiteistä osa toteutettiin erillisessä, EAKR-rahoitteisessa hankkeessa Tieto palveluksi ja tuotannoksi.

Vakka-Suomen KOKOn tavoitteiden toteutuminen 2010

Vakka-Suomen KOKO-tavoitteet vuodelle 2011

Vakka-Suomi on mukana KOKOn Innovaatio ja osaaminen -verkostossa ja Hyvinvoinnin teemaverkostossa. Verkostojen tavoitteena on löytää uusia työvälineitä kehittämiseen ja siirtää hyviä käytäntöjä KOKO-alueelta toiselle. Ensiksi mainitussa on yhteyshenkilönä Jaakko Barsk. Lisätietoja verkostoista löytyy osoitteista www.innovaatioverkosto.fi ja www.sosiaalikehitys.com

Maakunnallinen aluekehitystyö Vakka-Suomessa

Vakka-Suomi kuuluu Etelä-Suomen EAKR-ohjelman haasteelliseen alueeseen. Etelä-Suomen Kilpailukyky- ja työllisyysohjelman EAKR-kehittämistuet ovat tästä syystä seutukunnan toimijoiden käytettävissä. Ohjelma löytyy linkistä

http://www.varsinais-suomi.fi/Suomeksi/EU-ohjelmat_ja_hankerahoitus.

Lisätietoja kehittämistukien käyttömahdollisuuksista saa mm. ohjelmajohtajalta.

Seutukunta pyrkii olemaan aktiivinen osapuoli maakuntatason ohjelma- ja strategiatyössä ohjelmia kirjoitettaessa ja niitä toteutettaessa. Maakuntaliiton hallinnoimat ohjelmat löytyvät osoitteesta varsinais-suomi.fi etusivun linkistä Kompassi tulevaisuuteen ja ELY-keskuksen strategiat osoitteesta http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/varsinaissuomenely/Alueentilajanakymat

Lisätietoja seutukunnan näkökulmasta strategioihin saa ohjelmajohtajalta.

Kehittämisideoita kaivataan

Onko sinulla vakkasuomalaisena toimijana, julkisena tai yksityisenä, mielenkiintoisia uusia kehittämisideoita, joiden edelleen kehittelyyn tarvitset kumppaneita ja/tai rahoitusta? Ota yhteyttä ohjelmajohtajaan!

Lisätietojakoko_aluelogo_vas_rgb.jpg

Ohjelmajohtaja Eeva Rintama
puh.040 5060 444